perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ellostelua

Vaatehankintojen merkeissä ollaan taas, ihan kuin en muka olisi Lontoosta raahannut tarpeeksi vaatteita kotiin. Pakko puolustautua sen verran, että tein tämän Ellos-tilauksen jo ennen lähtöäni ja nämä ovat sentään (kenkiä ehkä lukuunottamatta) tällaisia perusvaatteita, joita tarvitsee aina.

Musta mekko on ihanan kevyttä ja ohutta kangasta, joten uskon sen sopivan kesähelteille. Tykkään mekossa erityisesti noista napeista ja röyhelöistä. Mekko on oikeasti vielä paljon teltampi kuin kuvassa, mutta on siinä sentään takana kaksi narua, joilla voi hieman koittaa kaivella vyötärölinjaa esiin.

Tuon punaisen mekon olisi saanut mustanakin, mutta päätin yllättää ja ostaa sen punaisena; se näyttää paljon pirteämmältä ja söpömmältä. En tiedä miksi, mutta minulla on nyt joku villitys taskumekkoihin ja juuri nuo taskut tekevät tästä mekosta niin ihanan.

Kenkäperheeni on jo pitkään ammottanut tyhjyyttään punaisten korkokenkien kohdalla, joten asia piti korjata. Olen nainen, kenkiä ei voi olla liikaa, eikä minulla ollut punaisia korkokenkiä. Nämä kolme syytä riittivät perusteluksi sille, että ostin en-edes-tiedä-monennetko kengät. Ja sitä paitsi, nämä ovat aivan saman väriset kuin tuo punainen taskumekko!

4 kommenttia:

Lilli kirjoitti...

Kappas!! Täytyypä käydä Elloksessa! Tuo punainen mekko olisi minulle juuri sopiva!(jos vain hintakin olisi!) Aina harmittelen hameissa/mekoissa kun ei ole taskuja. Minä kun en pahemmin käytä laukkua kun mukana on aina vain korttikotelo ja kännykkä jotka menee taskuunkin, eikä viitsi isoa laukkua niiden takia ottaa (enkä ole mistään löytänyt sopivan pientä arkilaukkua joka sopis vaikka vaan housujen ja t-paidankin kanssa näyttämättä tosi tyhmältä xD Pitäisi siis varmaan tehdä sellainen :D).
Tuo kenkäkin näyttää herkulta. Tosin minun jaloillani on ongelma korkokenkien (ja kaikkien muidenkin kenkien) kanssa joten pitää aina olla varovainen kenkiä ostellessa.

Mutta Ellokseen siis matkani käy! (olispa vain rahaa :()

-Lilli-

trollchild kirjoitti...

Elloksella on aina toisinaan tosi paljon kaikenlaista kivaa, kun taas joskus sieltä ei tunnu löytyvän yhtään mitään.

Mulla taas on aina joku laukku mukana, aivan sama missä olen ja minne menossa ja mitkä vaatteet päällä. Oon tottunut siihen, ettei mun vaatteissa juuri missään ole taskuja, niin laukusta on vaan tullut tapa. Mulla on aina tosi hassu olo, jos mulla ei ole laukkua mukana :P

Avelina kirjoitti...

Molemmat mekot ovat nättejä! Juuri sopivia perusvaatteita joita voi piristellä kaiken maailman härpäkkeillä :D

trollchild kirjoitti...

Totta, juuri siksi näistä tykkäänkin :) Etenkin tuo punainen on ollut kovassa käytössä vaikka millaisten yhdistelmien kanssa (: