lauantai 14. elokuuta 2010

Jämäpalajokin

Tosiaan. Jämäpalajokin. En tiedä onko tuo nyt hame vai liivi, vai liivihame. Liilasta ylijääneestä kangaspalasta ja mustasta pitsistä syntyi tällainen. Kuvassa alempi hame ja toppi on vain hahmotusapuna. 

Oikeastaan tuo on vähän niinkuin olkaimilla varustettu korsetti, jonka helmaan on kiinnitetty pitsiä. Tosin, tuo ei ole korsetti. Siinä ei ole minkäänlaisia luita, eikä se kiristä. Harkitsin kyllä laittavani luut, mutta muoviluut taittuvat nopeasti pilalle, enkä jaksanut lähteä hankkimaan metallisia. (Ne pitäisi joko tilata jostain, tai sitten raahautua tuonne jonnekin tehtaanmyymälään, joka on siinä osassa kaupunkia missä ei koskaan tule käytyä...).

Edessä ja takana on tuollaista koukeroa koristeena (jota oli muuten aivan tajuttoman hidasta tehdä). Se on siis ommeltu käsin. Myös alareunassa näkyvä musta viiva on ommeltu käsin samalla tekniikalla kuin nuo koristukset. Kuviot ovat samaa lankaa, mutta noissa koukeroissa olen puolittanut langan. Alareunassa se on kokonaisena.

Onnistuin alareunaa tehdessäni rikkomaan neulan. Enkä edes sillä lailla perinteisesti, että se menisi vain keskeltä poikki. Neulansilmä sanoi naps, ja neula muuttui koukuksi. Ei muuta kuin rikkinäinen neula roskiin, ja uutta etsimään. Käyttöön tulikin vähän järeämpi tikku, mutta työ sujuikin sillä paljon paremmin, kuin sillä ensimmäisellä.
Nyörityksen alla on läppä, mutta se ei ole kovin leveä. Tarkoitus on nyörittää tämä aina kiinni asti, joten leveämpää läppää ei tarvinnut. Ikäviä nuo sirkat, kun ne ovat vielä paketissa lähes mustia, mutta kiinnituksenaikana ne menettävät vähän väriään ja näyttävät nyt ruskeilta. Mutta kun ei tähän olisi metallinvärisetkään sirkat sopineet.

Kuinkakohan suureksi tuo kategorioiden käsityöt-kohta voi kasvaa... Pitäisi varmaan kirjoittaa joskus jostain muustakin kuin käsitöistä, niin tuo kategoriapilvi näyttäisi tasaisemmalta.

2 kommenttia:

Vivian kirjoitti...

Hieno ompelus! :) Käsinompeleet on kyllä kivan näköiset :>

trollchild kirjoitti...

Kiitoksia (: