perjantai 15. tammikuuta 2010

Kerroshame ja kiskurihinnat

Jeij, ehdinpä minäkin käymään alennusmyynneissä. Parhaat materiat oli luonnollisesti viety jo käsistä, joten kovinkaan paljon en osteltavaa löytänyt. Tai siis toisaalta löysin, mutta en raaskinut ostaa (mikähän minua vaivaa?). Törmäsin kolmeen kivaan paitaan, mutta ensimmäisen kangas vaikutti hiostavalta, ja 15 euroa on liikaa paidalle, jonka voi pienen pienellä vaivalla tehdä itse halvemmalla. Toisesta en oikeastaan löytänyt mitään suurempaa "vikaa", mutta se ei kyllä mielestäni ihan kahdenkympin paita ollut. Ja kolmas paita vaikutti liian lyhyeltä, ja oli muodoltaan muutenkin aivan ihmeellinen. Mitään näistä en vaivautunut edes kokeilemaan. Säästyipähän rahat niiltä osin.

Rockgootin käytettyjen vaatteiden kopasta pengoin kuitenkin itselleni hameen.
hame
Kuvassa tuo näyttää järkyttävältä rätiltä, mutta oikeasti on varsin suloinen... Jouduin käyttämään  kuvatessa myös melko voimakasta valotusta, kun halusin tuon punaisen tuolta sen verran esiin, että sen näkee. Ei siis oikeasti ole ihan noin punainen... Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo on kiva; se sopii monen vaatteen kanssa, ja tuo jotain väriä kokonaisuuteen. Hintaa tällä oli 25euroa, onhan se sinäänsä melko paljon, mutta verrattuna seuraavaan valituksenkohteeseeni, tuo hinta ei ole yhtään mitään...

mekkoOlen nimittäin kyylännyt bussin ikkunasta tätä mekkoa, joka on Hän & Minä -liikkeen näyteikkunassa... Kuva on varsin surkea, tässä mekossa on aaaaivan ihana kaula-aukko, mutta eipä siitä tuossa mitään näy. Hiivin salaa kopioimaan kuvan vaatteen merkin nettisivuilta.

Tänään sitten sain toimeksi mennä tekemään kyseisen mekon kanssa vähän lähempää tuttavuutta. Tai siis kyyläämään sitä hieman lähempää, mutta edelleen näyteikkunalasin toiselta puolen. Hinta oli nimittäin melkoisen ruhtinaallinen. Mitä veikkaisit hinnaksi? Itse veikkasin jotain 20-30erkkiä, joka olisi vielä ollut suhtkoht passeli... Mutta arvaukseni osui sellaiset 110euroa vikaan. Mekon hinta oli 140€!!!! Jäi siis ostamatta, kokeilematta ja hipelöimättä tämä mekko...

En kertakaikkiaan käsitä mikä tuossa maksaa??? H&M:stä saa mekon kahdella kympillä, eikä tuo oikeastaan ole yhtään niitä kummoisempi... Tämän merkki oli joku Kello. Se merkkikö tässä on se mikä maksaa? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta merkistä.... Olenko vain aivan ulkona muodista (hyvin mahdollista), kun en ole merkistä kuullut vai miksi Kello-merkkinen mekko maksaa omaisuuden?

Ärsyttää tuommoiset hinnat. Luulevatko ne oikeasti, että joku ostaa tuommoisen tolla hinnalla? Kyllä mä vaikka vanhojentanssimekosta tai häämekosta ymmärrän, jos joku maksaa satasia, mutta hei, tuo on ihan tavallinen arkimekko! Boikotoikaa Hän & Minää :((

Lisäksi tilasin Ellokselta tuossa joku aika sitten pitkän hameen, liivin ja boleron. Hame ja liivi ovat matkalla, mutta boleroa saa odotella kahdenkymmenenviiden huhkaisun verran (Toimitusaika: 25huh)... Tai siis ilmeisesti 25. huhtikuuta... Halusin sen boleron, koska talvisin olisi ihan kiva, jos olisi hihat. Minulla on niin vähän pitkähihaisia ja boleroa voisi käyttää topin kanssa. Mutta ööh, kuka huhtikuun lopulla enää mitään boleroa tarvitsee? Ainakin on sitten ensi talveksi "hihat" olemassa...
Okei, nyt loppui ruikutus. Ajatellaan positiivisesti; mulla on uus kiva hame, sekä karkkia :))

Ei kommentteja: