maanantai 23. marraskuuta 2009

Uutta materiaa

Jaahas, on taas tullut vähän shoppailtua... 

Seiskaluokalla minulla oli iiihanat pitkävartiset talvisaappat paksulla pohjalla. Niistä vaihdettiin vetoketju miljoonaan kertaan, kunnes äiti ei enää suostunut korjaamaan niitä. Siitä lähtien olen etsinyt samankaltaisia kenkiä, mutta mistään ei ole löytynyt, ne alkuperäisetkin olivat kirpparilta. Torstaina löysin UFFista kengät, joita olin etsinyt. Ja kuten olen jo aijemmin tainnut todeta, minulla ei koskaan ole rahaa mukana silloin kun löydän jotakin kivaa. Niinpä soitto äidille, että hän käy ostamassa minulle nämä kengät, jotka ovat nyöritystä ja kokoa vaille samanlaiset kuin ne kengät, joita kovasti kaipaan.
kengät
Seiskaluokan kengissä ei ollut tuota nyöritystä ollenkaan, ja ne olivat hieman isompaa kokoa, mutta silti nämä ovat juuri ne etsimäni! Hintaa näillä oli 15€

Perjantaina pääsin vihdoin avaamaan EMP:ltä tulleen pakettini. Tilauksessa oli kolme paitaa ja neljä levyä.
paidat
Tällaiset paidat. En osannut päättää kumman värisen tilaisin, joten tilasin molemmat. Paitoja tarvitsee aina, eikä hintakaan estellyt. Nämä ovat hieman liian isoja. On se kumma, kun mittojen mukaan olen muka kokoa M, mutta silti hyseinen koko on liian iso. Enkö osaa mitata vai missä on vika? Kuvat ovat EMP:n sivuilta. Ja vaikka nämä ovat molemmat kokoa M, liila on mustaa paljon isompi.

kiinalaispaita
Sitten tällainen paita. Näyttää tuossa kuvassa aivan hirveältä, oikeasti se on hienompi :) Tämäkin on kokoa M, muttei läheskään niin iso kuin nuo kaksi edeltävää M-kokoista paitulia... Kuva on EMP:n sivuilta.

levyt
Pitihän sitä levyjäkin ostaa. 

Blackmore's Night - Winter Carols
Tarja Turunen - My Winterstorm 
Within Temptation - Mother Earth
Marilyn Manson - Lest we forget

En ole mikään suuri Mansonfani, mutta tuo levy on minusta hyvä. Mansonin musiikki on ok, mutta hänen esiintymistottumuksistaan sun muusta en pahemmin välitä...

langat
Joka vuosi marraskuun tienoilla minuun iskee hirveä neulomisinto. Mistäköhän sekin johtuu..? Näistä langoista on nyt tulossa punaiset, mustat ja liilat säärystimet, sekä punamusta- ja liilamustaraidalliset säärystimet. Ja saa nyt nähdä jos lankaa jäisi vielä johonkin muuhunkin :)

Ei kommentteja: